Nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että vuorokaudesta tuntuvat loppuvan tunnit kesken! Älkää siis ihmetelkö, kun blogi ei päivity enää kovin ahkerasti. Meidän päivät kuluvat tiiviisti pentujen kanssa seurustellessa, pissoja ja kakkoja siivotessa, pieniä kynsiä leikatessa, pentuja ruokkiessa, niin ja tietysti töissäkin pitäisi jossain välissä käydä ;) Ja neljä aikuista koiraa ja kissa toki vaativat oman osansa meidän ajasta myös. Tällaista se on, kasvattajan arki, rankkaa, mutta myös ihanaa :) Kuvia ei ole tähän hätään laittaa, sillä pennuista ei tahdo saada kunnollisia otoksia paitsi niiden nukkuessa, yritän kuitenkin viikonloppuna leikkiä paparazzia aitauksessa. Jos säät sallivat, niin voi olla että pentujen ensimmäinen ulkoilu suoritetaan myös viikonloppuna.
Pennut ovat jo hereillä ollessaan aikamoisia vilperttejä, mutta toki ne vielä myös nukkuvat hyvin paljon. Kiinteää ruokaa maistellaan jo kolmesti päivässä, mutta myös Selma-äitin maitobaarissa käydään innokkaasti aina kun äiti suvaitsee pentujen aitaukseen termiittien sekaan mennä. Suurimman osan ajasta Selma viihtyy jo aitauksen ulkopuolella ja käy toisinaan vain imettämässä ja putsailemassa pentujen jätöksiä. Pennunkatsojia alkaa nyt virrata meille ihailemaan tulevia perheenjäseniään ja nyt näyttäisi siltä, että alustavasti kaikille pennuille on jo oma koti odottamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti