perjantai 31. heinäkuuta 2015

pennut 3,5 viikkoa

Nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että vuorokaudesta tuntuvat loppuvan tunnit kesken! Älkää siis ihmetelkö, kun blogi ei päivity enää kovin ahkerasti. Meidän päivät kuluvat tiiviisti pentujen kanssa seurustellessa, pissoja ja kakkoja siivotessa, pieniä kynsiä leikatessa, pentuja ruokkiessa, niin ja tietysti töissäkin pitäisi jossain välissä käydä ;) Ja neljä aikuista koiraa ja kissa toki vaativat oman osansa meidän ajasta myös. Tällaista se on, kasvattajan arki, rankkaa, mutta myös ihanaa :) Kuvia ei ole tähän hätään laittaa, sillä pennuista ei tahdo saada kunnollisia otoksia paitsi niiden nukkuessa, yritän kuitenkin viikonloppuna leikkiä paparazzia aitauksessa. Jos säät sallivat, niin voi olla että pentujen ensimmäinen ulkoilu suoritetaan myös viikonloppuna.

Pennut ovat jo hereillä ollessaan aikamoisia vilperttejä, mutta toki ne vielä myös nukkuvat hyvin paljon. Kiinteää ruokaa maistellaan jo kolmesti päivässä, mutta myös Selma-äitin maitobaarissa käydään innokkaasti aina kun äiti suvaitsee pentujen aitaukseen termiittien sekaan mennä. Suurimman osan ajasta Selma viihtyy jo aitauksen ulkopuolella ja käy toisinaan vain imettämässä ja putsailemassa pentujen jätöksiä. Pennunkatsojia alkaa nyt virrata meille ihailemaan tulevia perheenjäseniään ja nyt näyttäisi siltä, että alustavasti kaikille pennuille on jo oma koti odottamassa.  

lauantai 25. heinäkuuta 2015

pennut 19 päivää

Täällä on tapahtunut huimaa kehitystä sitten edellisen kirjoituksen :) Pennut osaavat jo kävellä, haukkua, murista ja harjoittelevat leikin alkeita. Ne tunnistavat jo meidän äänet, ovat kovin uteliaita ja tykkäävät kiipeillä syliin ja usein nukahtavatkin siihen. Pennut saavat pian ensimmäisen matokuurinsa ja kiinteän ruuan maistelu aloitetaan huomenna. Ensi viikolla tulevat jo ensimmäiset pennunkatsojatkin kylään, niin se aika rientää. Pentujen laatikon jatkoksi on nyt rakennettu isompi aitaus ja huomenna koko porukka muuttaakin sitten yläkerrasta alakertaan ja pentulaatikko puretaan, odottamaan seuraavia asukkaita sitten joskus ;)






lauantai 18. heinäkuuta 2015

pennut 12 päivää ja silmät auki

Kuten otsikosta voi lukea, niin täällä on kaikilla pennuilla jo silmät auki, osalla ihan kunnolla ja osalla vielä pikkuisen sirrillään. Silmien aukeamisen myötä pennut alkavat jo muistuttaa ihan pieniä koiria eivätkä enää pelkästään suloisia pötkylöitä :) Pennut havainnoivat jo ympäristöään aiempaa enemmän, vaikka suurin osa ajasta kuluukin edelleen syöden ja nukkuen. Kaikki kasvavat koko ajan, toiset vähän hitaammin ja toiset nopeammin. Isoimman ja pienimmän narttupennun välinen kokoero on jo melkoinen, mutta pienin ei häviä yhtään reippaudessa tai sisukkuudessa isommilleen. Pojat ovat tasaisemman kokoisia kuin tytöt. Tällä kertaa saatte tyytyä muutamaan huonolaatuisempaan kännykkäkuvaan punaisesta ja pinkistä tytöstä ihmettelemästä tätä maailmaa mitä ihanimmalla katseellaan ♥

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös minun loma. Ensi viikolla joudun palaamaan töihin ja jättämään pennut työpäivieni ajaksi Nikon (ja tietysti Selman) hoidettaviksi. Harmitttaa jo valmiiksi, kun enää en ehdi istuskella niiden kanssa laatikossa päivät pitkät. Blogin päivitystahti myös varmasti tulee harvenemaan hieman, kun pennut vievät kasvaessaan koko ajan enemmän ja enemmän aikaa, mutta yritän kuitenkin laitella kuulumisia ja uusia kuvia ainakin kerran viikossa.


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Hyviä uutisia!

Meidän molemmat pikku-potilaat voivat hyvin ja löytyivät aamulla reippaina nisältä imemästä ♥ Molempien painot olivat nousseet hyvin yön aikana, joten on ilmiselvää, että antibiootti puree pöpöön, mistä lie tullutkin. Vielä molemmat tytöt ovat tietysti erityistarkkailun alla, mutta pikkuisen uskallan jo hengähtää. Lähes kaikki pennut ovat nyt tuplanneet syntymäpainonsa ja loputkin sen varmaan tekevät päivän-parin sisällä. Silmien aukeamisen odotellaan tapahtuvan loppuviikosta ja kävelyä harjoitellaan jo kovasti ryömimisen sijaan, tosin vielä aika huonolla menestyksellä :) Ajattelin hemmotella teitä nyt oikein kunnon kuvatulvalla!












tiistai 14. heinäkuuta 2015

Pennut täyttävät viikon!

Pentujen eka viikko on nyt takana ja aika rankkojakin päiviä on mahtunut mukaan. Eilen huomasimme, että pinkin nartun paino ei ollut noussut vuorokaudessa yhtään ja pentu oli veltto ja väsynyt. Nisääkään se ei jaksanut kunnolla imeä, jotta maitoa olisi tullut. Viime yönä siis herätyskello soi kahden tunnin välein, ja pentua ruokittiin koko yön ajan vastikkeella. Tutista se ei halunnut imeä, ja ruiskullakin annettuna se sylki osan vastikkeesta pois. Aamulla pentu oli jo niin väsynyt, ettei se jaksanut enää edes tarttua nisään. Pentu myös tärisi ja mietinkin onko sillä kuumetta. En voi sanoin kuvailla, miten huolissamme olimme pennun puolesta. Sitä tuntee itsensä kovin avuttomaksi, kun toinen on vielä niin pieni ja heiveröinen :(

Pakkasimme siis Selman ja pennut autoon ja hurautimme jälleen töihin. Siellä onkin tullut vierailtua usein näin loman aikana... Töissä pennulta mitattiin lämpö ja sillä olikin hurjasti kuumetta, 39,7. Ei mikään ihme, että se ei jaksanut enää imeä nisää. Pentu todettiin myös kuivuneeksi ja se aristi vatsaa, muuta vikaa siitä ei löytynyt. Pentu sai nestettä nahan alle ja antibioottipistoksen, kotona jatkamme sille antibioottia suun kautta. Ainakin meillä oli nyt oireille selkeä syy, mitä hoitaa, ja saatoimme vain toivoa, että antibiootti tehoaa kuumeeseen.

Kun pääsimme kotiin, niin toinenkin narttupennuista, punahäntä, alkoi osoittaa veltostumisen merkkejä eikä imenyt kunnolla nisää. Aloitin sille samantien myös antibiootin ja nesteytin sen nahan alle. Nyt illalla molemmat tytöt ovat piristyneet selvästi, pysyvät jo nisällä, ja niiden painot ovat nousseet. Toivon mukaan vastiketta ei enää tarvita, sillä sitä ei kumpikaan tunnu syövän kovin mielellään. Nyt kaikki sormet ristiin, että meidän vastoinkäymiset olivat nyt tässä! En vieläkään uskalla huokaista helpotuksesta pinkin ja punahännän puolesta, mutta ainakin suunta on parempaan päin. Kuvia pennuista tulee sitten taas, kun olemme hieman levänneet ja päässeet pahimman yli.   

perjantai 10. heinäkuuta 2015

pennut 4 päivää

Pentujen kehitysvauhti on huimaa. Napanuoran tyngät ovat kaikilta jo tippuneet pois, kirsuissa ja anturoissa rupeaa olemaan mustaa väriä vaaleanpunaisen sijaan ja pikkuisissa korvissa on jo silkkinen karvapeite. Pennut ovat myös hämmästyttävän ketteriä ryömimään toistensa ja äitikoiran yli. Selmalle iski eilen illalla hirvittävä vesiripuli, joka onneksi saatiin pian talttumaan antibioottikuurilla ja nesteytyksellä. Vesiripuli + kymmentä pentua imettävä narttu ei ole hyvä yhtälö, sillä ripuli voi pahimmillaan saada maidontulon loppumaan ja narttu ei välttämättä jaksa enää hoitaa pentujaan. Näin ei onneksi vielä ehtinyt käymään, vaikka Selma hoikistuikin yön aikana silmissä ripuloituaan niin paljon. Ulkona ravatttiin koko yö kahden tunnin välein ja pestiin peppua. Nyt tilanne näyttää onneksi hyvältä ja pentujen painot eivät missään vaiheessa lähteneet putoamaan. Koitetaan saada Selmalle menetetyt kilot pian takaisin.

Pentujen painonkehitys näyttäisi tällä hetkellä seuraavalta:

urokset:
musta syntymäpaino 430 g, nyt 585 g, painonlisäys 155 g
sininen syntymäpaino 496 g, nyt 609 g, painonlisäys 113 g
sinihäntä syntymäpaino 438 g, nyt 585 g, painonlisäys 147 g
vihreä syntymäpaino 421 g, nyt 570 g, painonlisäys 149 g
Erittäin tasaisia poikia siis!

nartut:
pinkki syntymäpaino 436 g, nyt 607 g, painonlisäys 171 g
punainen syntymäpaino 448 g, nyt 552 g, painonlisäys 104 g
punahäntä syntymäpaino 348 g, nyt 513 g, painonlisäys 165 g
keltainen syntymäpaino 440 g, nyt 542 g, painonlisäys 102 g
lila syntymäpaino 495 g, nyt 633 g, painonlisäys 138 g (lila on tällä hetkellä joukon mörssäri!)
merkitön syntymäpaino 372 g, nyt 510 g, painonlisäys 138 g
Tyttöjen painoissa siis hieman enemmän eroavaisuuksia, mutta jokainen on kuitenkin kasvanut omalla käyrällään koko ajan, mikä on pääasia!

torstai 9. heinäkuuta 2015

pentujen elämän 3. päivä







Pentulaatikkoon kuuluu hyvää ♥ Pikkuiset kasvavat ja vahvistuvat päivä päivältä, painoa on jokaiselle tullut päivittäin lisää. Pennut punnitaan aamuin ja illoin, jotta  nähdään, että jokainen heistä saa tarpeeksi ravintoa. Koska Selmalla on nisiä vain kahdeksan, olen laittanut pentuja välillä imemään kahdessa erässä, jotta niiden ei tarvitse tapella keskenään ruokapaikoista. Selma on todella hellä ja omistautuvainen äiti; meidän ei tarvitse kuin vahtia vierestä pentujen kasvamista, pitää huolta siitä että äitikoira saa tarpeeksi ruokaa ja juomaa, pääsee säännöllisesti tarpeilleen ja pesulle, ja vaihtaa pentulaatikkoon puhtaat aluset päivittäin. Parin viikon päästä hommaa sitten riittääkin vähän enemmän, kun näiden kaverien silmät aukeavat ja ne ottavat jalat alleen ;) Kasvattajana on kyllä ollut ilo saada huomata, että Selma on narttu, jonka astutus meni helposti, se synnytti pennut helposti ja nopeasti ja myös hoitaa niitä erinomaisesti ja lisäksi sen pennut ovat elinvoimaisia ja reippaita. Nämä kun ovat ominaisuuksia, jotka yleensä periytyvät myös seuraaville sukupolville.

Pentujen varaustilanne näyttäisi tällä hetkellä siltä, että vapaana on vielä 1 narttu ja 3 urospentua. Toivoisimme viimeiselle jäljellä olevalle narttupennulle kotia, joka olisi kiinnostunut kenties myös näyttelyissä käymisestä, samoin yhdelle tai kahdelle urospennuista. Opastamme kyllä hommaan ja neuvomme tarvittaessa trimmauksessa ym. :) Ota rohkeasti yhteyttä goldhassle@gmail.com tai p. 040-5883669!  

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

C-pentueen synnytys

Maanantaina 6.7. illalla Selma alkoi olla jo vähän levoton. Se ei halunnut oikein poistua pentulaatikosta minnekään ja petaili siellä välillä. Mietin olisiko sillä kuitenkin jo avautumisvaihe käynnissä, vaikka 37,5 alhaisempaa lämmönlaskua en saanutkaan mitattua. Varmuuden vuoksi kävin illalla sohvalle Selman viereen nukkumaan, vaikka olinkin vielä vähän epäileväinen, että olikohan synnytys todella jo alkanut, mutta eihän siitä nukkumisesta mitään tahtonut tulla. Neljältä yöllä, tiistain puolella, Selma alkoi olla jo tosi levoton, vinkui välillä ja haki turvaa meistä, eikä suostunut enää olemaan pentulaatikossa. Huomasin, että sen peräpäästä valui hieman kirkasta nestettä, mutta vielä sikiövedet eivät olleet kunnolla menneet. Klo 5.30 aamuyöllä huomasin ensimmäiset supistukset. Houkuteltiin Selma takaisin pentulaatikkoon ja joidenkin supistusten jälkeen sinne lorahtivat sikiövedet. Supistukset tihenivät ja klo 6.20 Selma ponnisteli jo voimakkaasti.

Ensimmäinen pentu oli vähän tiukassa, kuten yleensä usein, mutta se syntyi lopulta 20 minuuttia kestäneiden ponnisteluiden jälkeen ilman kalvoja. Pentu oli narttu ja painoi 436 g. Se sai värikseen vaaleanpunaisen.

Toinen pentu syntyi 20 minuutin kuluttua ensimmäisestä myöskin ilman kalvoja, oli narttu, ja painoi 448 g. Sen värikoodiksi tuli punainen.

Selma oli hyvin täsmällinen. Jälleen pentujen välillä oli taukoa 20 minuuttia ja sitten syntyi pentueen ensimmäinen uros, jolla oli painoa 496 g. Sen väriksi tuli sininen.

Kolmannen ja neljännen pennun välillä olikin sitten taukoa 40 minuuttia. Nejäs pentu oli taas narttu (suureksi riemuksemme, koska olimme toivoneet paljon narttuja), joka painoi 440 g. Se oli syntyessään aika veltto ja tarvitsi hieman apuja nisään tarttumisen kanssa, mutta piristyi kuitenkin onneksi ajan kanssa. Tämä pentu sai värikseen keltaisen.

Viides pentu syntyi jälleen 20 minuuttia neljännen jälkeen ja oli uros, painoa 421 g. Sen väriksi tuli vihreä.

Kuudes pentu syntyi 15 minuutin kuluttua, se oli iso narttu, painoa 495 g. Sen väriksi  tuli lila.

Seitsemäs pentu oli uros, syntyi 30 minuuttia kuudennen jälkeen, painoa sillä oli 430 g. Tämä pentu sai värikseen mustan.

Juuri ennen kahdeksannen pennun syntymää paikalle ehti Selman omistaja Anne seuraamaan toimitusta. Seitsemännen ja kahdeksannen pennun välissä kului taas aikaa 20 minuuttia. Kahdeksas pentu oli narttu, pentueen pienin, joka painoi syntyessään 372 g. Sen syntymä oli todella vauhdikas, pentu vain holahti ulos muutamalla supistuksella kuin liukumäkeä pitkin konsanaan, todelllinen syöksysynnytys! Pentu oli pitkään hieman veltto ja tarvitsi keltaisen tavoin vähän apuja nisään tarttumisen kanssa, mutta oppi kuitenkin hienosti imemään. Tämä pentu ei saanut omaa värikoodia, vaan se on pentueen ainut väritön.

Toiseksi viimeinen pentu antoi odottaa itseään 40 minuuttia. Se oli uros, painoi 438 g, ja sai sinisen merkin hännäntyveen, kun taas toisella sinisellä pojalla merkki on niskassa.

Viimeinen kymmenes pentu syntyi taas 40 minuutin tauon jälkeen ja saimme vielä iloksemme joukkoon yhden nartun. Se painoi 384 g ja sai punaisen värimerkin hännäntyveen. Urakka oli siis onnellisesti ohi tiistaina 7.7. aamupäivällä klo 11 ja kesti vain 4,5 tuntia, melkoinen suoritus Selmalta ja muutenkin hienosti toimittu ensikertalaiselta emältä! Pentueen sukupuolijaukama on siis neljä urosta ja kuusi narttua. Selma tiesi heti miten pentujen kanssa kuuluu toimia ja sen äidinvaistot ovat todella vahvat, tarpeilleen se pitää viedä puoliväkisin ja ruoka ja juoma sille täytyy tarjoilla pentulaatikkoon.
 
Loppuun vielä muutamia kuvia pentujen elämän toisesta päivästä, joka on kulunut pitkälti samoissa merkeissä kuin eilinenkin :)