maanantai 29. kesäkuuta 2015

55. tiineysvuorokausi ja tiineysröntgen

Tänään aamulla poikkesimme Selman kanssa töissä selvittämässä, että kuinka monta asukasta mahassa oikeasti onkaan kasvamassa. Otimme siis Selman mahasta yhden röntgenkuvan, ja minun viimeisin veikkaus osui oikeaan, eli tulossa on täysi kymppi! Kuvasta näkyy selvästi kymmenen kalloa, mutta kunnolla vain yhdeksän selkärankaa, mutta kaksi kalloa ovat kuvassa sen verran päällekkäin, että toisen pennun selkäranka jää ilmeisesti toisen taakse piiloon. Selma pisti sitten vielä paremmaksi kuin äitinsä, joka ensimmäisellä kerralla teki 9 ja toisella kertaa 8 pentua, ja voin kertoa, että siinäkin määrässä oli hommaa riittämiin sekä meille että tietysti Sohville. Meidän ei siis tarvitse miettiä sen kummempia suunnitelmia loppukesän ajaksi :)

Noin ison katraan hoitaminen on aikamoinen rasitus nartun elimistölle, ja onneksi Selman ruokamäärää on jo valmiiksi kasvatettu reilusti. Nykyisin syöminen rupeaa aterian loppuvaiheessa jo selvästi tökkimään Selmaa ja viimeiset nappulat närpitäänkin hyvin hitaasti, onneksi kuppi on kuitenkin aina lopulta tyhjentynyt. Jotta maitoa sitten riittää tuollaiselle pentumäärälle, pitää annoskokoja kasvattaa vielä entisestään pentujen synnyttyä. Pitäkää kaikki blogin lukijat peukut pystyssä, että koko katras saadaan turvallisesti ja hyvinvoivina ulos!

1 kommentti:

  1. ❤️ huh 10 pentua❤️ täällä meillä kaikilla peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin!!! Tsemppiä ja voimia ihanalle Selmalle❤️

    VastaaPoista